Sanattu | Klovnin kyyneleet
22678
single,single-post,postid-22678,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-child-theme-ver-1.0.0,select-theme-ver-3.3,fs-menu-animation-underline,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive
Valaistu karuselli pyörii pimeässä

Klovnin kyyneleet

Kun katselen kuvia lapsuudestani, tulen aina hieman haikeaksi. Kuten jo aiemmin tulin maininneeksi, olin outolintu, kummallinen kameleontti, pikkuvanha pohdiskelija, joka ei pahemmin naurusta pyrähdellyt suuntaan tai toiseen. Pelkäsin lähes kaikkia ja kaikkea, muutaman pelonaiheen mainitakseni esimerkiksi liikennevaloja, ikkunoita ja klovneja.

Ajan mittaan olen tullut oppimaan, ettei peloissa useimmiten ole aina järkeä. Että mikään muu ei ole niin hyvä pelon karkottaja, kuin pelon kohtaaminen.

Ylioppilaskirjoitusteni jälkeen lennähdin maailmalle kohtaamaan omia pelkojani ja epävarmuuksiani. Useiden yllätysten jälkeen päädyin eräässä heittomerkein katetussa kalastajakylässä sijaitsevan hotellin vapaa-aikavastaavaksi. Enpä tyttö tiennyt, että työnkuvaani kuuluisi (triljoonan muun asian kuten vesijumpan, ilmakivääriammunnan ja ping pongin muassa) vetää iltaisin pelleasu ylleni ja järjestää pelledisko (!) hotellin lapsivieraille. Näin tein, enkä askeltakaan kadu.

Kuusi iltaa viikossa punasin nenäni, heilutin hulahulavanteen ympärille viritettyjä helmojani ympäriinsä, sain lapset tanssimaan ja aikuiset nauramaan. Mikä olisi sen hienompaa työtä, mikä olisi tehokkaampi keino harpata mukavuusalueen ulkopuolelle?

Toisinaan elämä pitää meistä huolta sysäämällä meidät pelkojamme kohti ja pakottaa meidät astumaan niitä päin.

Eräs toinen valtaisa askel kohti koulrofobiani eli klovnipelkoni voittamista oli Henry Millerin Hymy tikkaiden juurella -teoksen lukeminen. Hullaannuin kirjan päähenkilöstä, Auguste-klovnista, joka ilahduttaa sirkuksessa ihmisiä kapuamalla tikkaita lähestulkoon kuuhun saakka. Kunnes kerran tipahtaa oivallukseen.

”Klovnina oloon ei tarvita vain lahjakkuutta vaan myös viisautta: tietoa inhimillisistä hiekkouksista, illuusioista ja erikoislaatuisista taipumuksista. Mutta tieto ei yksin riitä – ihmisen täytyy kyetä hyväksymään epätäydellisyydet, ihmisluonteen heikot puolet ja ihmiskunnan epäoikeudenmukaisuudet, mädännäisyys ja paheellisuus ja kuitenkin oivaltaa, että kaikki toivo ei ole menetetty. Tämä oivallus kirvoitti hymyn suuren klovnin kasvoille – hymyn tikkaiden juurella.”

Augusten tavoin olen itsekin monen tiputuksen myötä tullut oivaltamaan, että näin se taitaa olla: kaiken kolhiintuu ja kuihtuu ajallaan, mutta aina voi laastaroida haavoja ja istuttaa uusia ituja, kunhan ei menetä toivoa. Klovnit pelottavat joitain meistä, sillä heillä on poikkeuslaatuista rohkeutta kohdata onnen ohella suru, elämän paradoksaalinen tragikoomisuus.

Vaikka olenkin edelleen syvällä sisimmässäni se sama pikkutyttö, tämä tyttö ei enää pelkää samalla tavalla. Nykyään tiedän, että pelko on erinomainen kasvualusta. Että klovninkin kyyneleet kuivuvat ajassa. Olen myös huomannut, että välillä on ihan hyvä tehdä itsestäänkin vähän pelle.

Everything is important, but nothing is really serious.”

Ei kommentteja

Kommentti