Sanattu | Elävien kuvien kuohussa
22708
single,single-post,postid-22708,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-child-theme-ver-1.0.0,select-theme-ver-3.3,fs-menu-animation-underline,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive
Vanha elokuvaprojektori heijastaa pimeydessä

Elävien kuvien kuohussa

Aivan kuten kirjallisuutta, olen aina rakastanut elokuvia. Ne vievät minut muualle, tuovat lähelle, näyttävät maailmaa ja ennen kaikkea peilaavat omia sisuksiani. Olisin varsin erilainen ihminen ilman kaikkea elämässäni kokemaani taidetta ja kulttuuria, eritoten ilman lukemiani kirjoja ja katsomiani elokuvia.

Minulla on useita ikuisia ohjaajasuosikkeja (joista tulen takuulla täälläkin jauhamaan – kuten elokuvista yleensäkin), mutta yksi heistä tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun päätin taannoin esittää hänen elokuvansa ohjaamalleni nuorten sanataideryhmälle. Kyseessä on mielikuvituksen ihmeihminen Michel Condry, joka on ohjannut kaksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani The Science of Sleep  ja sitä ennen The Eternal Sunshine of the Spotless Mind.

Edellä mainituista elävistä kuvista voisin pauhata loputtomiin, mutta Sanataidetunneille valitsin kuitenkin Condryn elokuvan Päivien kuohu, joka perustuu ranskalaisen kirjalijan Boris Vianin vuonna 1947 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin (alkuperäinen nimi L’écume des jours). Päivien kuohu ei tunnetasolla yllä edeltäjiensä tasolle, mutta sen taianomainen mielikuvituksellisuus on jotain erityislaatuista ja inspiroivaa. Condry luo elokuvissaan sellaisia reaalitodellisuuteen fantasiaa hämmentäviä haavemaailmoja, että tahtoisin tehdä osoitteenmuutoksen niistä jokaiseen. Suosittelen tätä surrealistista tarinaa nautittavaksi kummassakin muodossaan. Vaikka keskiössä ovat kaikkien aikojen käytetyimme teemat – rakkaus ja kuolema – niistä kerrotaan tuoreella ja virkistävällä tavalla.

Päivien kuohu muistuttaa, miten taide tarjoaa elämiimme taikaa ja tanssia. Miten monella tapaa maailmaa voikaan katsoa, miten tarinat voi kertoa toisin.

Ei kommentteja

Kommentti