Aivan kuten kirjallisuutta, olen aina rakastanut elokuvia. Ne vievät minut muualle, tuovat lähelle, näyttävät maailmaa ja ennen kaikkea peilaavat omia sisuksiani. Olisin varsin erilainen ihminen ilman kaikkea elämässäni kokemaani taidetta ja kulttuuria, eritoten ilman lukemiani kirjoja ja katsomiani elokuvia.
Kun katselen kuvia lapsuudestani, tulen aina hieman haikeaksi. Kuten jo aiemmin tulin maininneeksi, olin outolintu, kummallinen kameleontti, pikkuvanha pohdiskelija, joka ei pahemmin naurusta pyrähdellyt suuntaan tai toiseen. Pelkäsin lähes kaikkia ja kaikkea, muutaman pelonaiheen mainitakseni esimerkiksi liikennevaloja, ikkunoita ja klovneja.
Kuten sielunsiskoni Sylvia Plath, haluan elää, rakastaa ja löytää sanottavalleni oikeat sanat, virkkeet ja lauseet. Näitä pyrkimyksiä tukemaan perustin Sanatun
Olen jo pikkulapsesta alkaen ollut tavattoman sentimentaalinen, mutta näinä päivinä ympäröivä maailma ajaa pohtimaan ja tuntemaan entistäkin enemmän
Ensisanat. Aloitus. Niitä olen opiskellut niin koulun penkillä kuin elämässä, myöhemmin siirtynyt jopa opettamaan niitä muille. Nyt on jälleen minun aikani kirjoittaa uusi alku, ja olen päättänyt antaa sen nimeksi Sanattu.